Pistetaan, pistetaan banaania curryyn.

Jo yli kymmenen vuotta sitten aitini bongasi  Kodin Kuvalehden reseptikilpailusta Konfuusiopadan, ihanan kesakurpitsaa, paprikaa, kookosta ja banaania sisaltavan curryn. Seurustelumme alkuaikoina hurmasin Geoffin tuolla samaisella currylla mutta nyt resepti on hukkunut. (Aiti, jos sulla on viela tallessa niin saa lahettaa tanne pain!)

Geoff pyysi minua kokkaamaan 'sita baananicurrya', ja vaikka varmasti reseptin olisin onnistunut muistamaan ainakin sinne pain, ajattelin kuitenkin kokeilla jotain hiukkasen erilaista currya jossa banaani ja kookos voisivat liittoutua muodostaen jumalaisen makuelamyksen.

Netin syovereista loytyi seuraava resepti:

Kookos-kana-banaanicurry

1 tl garam masala-mausteseosta

1 rkl oljya

8 luutonta, nahatonta kanan reitta (omissani olivat luut viela paikallaan ja kaytin myos koipia)

1 iso sipuli pilkottuna

2 tomaattia pilkottuna

4,5  dl kanalienta

2 rkl tulista currytahnaa (omani sekoitin itse mausteista, chilista, valkosipulista ja oljysta)

1.5dl kermaa 

50g mantelijauhetta

25g kookoshiutaleita (heitin pari kourallista)

2 isoa banaania 2cm:n viipaleiksi leikattuna

2 rkl korianteria

1. Sekoita kanapalat, garam masala ja hiukkasen suolaa ja pippuria. Kuumenna oljy kattilassa/kasarissa ja lisaa taman jalkeen sipuli ja kana. Paista 10 minuuttia kunnes kana on saanut mukavasti varia.

2. Lisaa kattilaan tomaatti ja paista pari minuuttia kunnes se pehmenee hiukan. Lisaa sitten kanaliemi ja currytahna ja keita 10 minuuttia. 

3. Sekoita joukkoon kerma, mantelijauhe, kookoshiutaleet ja banaani. Mausta suolalla ja pippurilla ja keita viela viitisen minuuttia (tai 15 jos olet unohtanut laittaa ohran kiehumaan) kunnes banaani pehmenee. 

4. Nauti riisin, naan-leivan, ohran tai vaikka kukkakaaliriisin kanssa. Koristele annos korianterilla ja sitruunalohkolla.

Tosi hyvaa tuli kylla. Ensi kerralla taidan laittaa vain yhden banaanin vaikkei banaanin maku tassakaan versiossa liian lapitunkeva ollut.

Seuraavana paivana kastiketta syotiin nuudelien kanssa ja riittipa sita viela sitakin seuraavalle paivalle (kanankoivet oli kylla jo syoty) tarjoiltavaksi kanafileiden ja salaatin kanssa.

Vegeversionkin tasta voi toki tehda ja lisata kanan tilalle vaikka keitettyja linsseja tai vihanneksia, miksipas ei!

Historian lehdet haviskoot!

Viime viikko on mennyt esseen parissa puurtaessa eika aikaa taikka innostusta ole oikein riittanyt blogin paivittamiseen. Paa on lyonyt hiukkasen tyhjaa monenkin asian suhteen (huom. aurinko alkaa pikkuhiljaa taas paistamaan risukasaan) eika bloggaamiseenkaan ole oikein ollut innostusta. Nyt kuitenkin muistin eraan postauksen, jonka idea syntyi kirjautuessani pitkasta aikaa IRC-Galleriaan, tuonne teinivuosieni sosiaalisen elaman ytimeen. Vanhimmat kuvista olen sinne lisannyt jo yli kymmenen vuotta sitten (hui kauhea!) ja loysin sielta monta helmea menneilta vuosilta.


Tassapa siis historin lehtien havinaa teillekin jaettavaksi (tai lahinna omaksi ilokseni)!

Minne katosivat kiharat, kyselee Elli.

Tassapa sitten muutamaa vuotta myohemmin tanssihommissa hyvan ystavani Villen kanssa. Mikseivat pyoreat posket kadonneet, voisin nyt kysya.

Nama kaksi on taidettu ottaa noin seiskaluokan aikoihin. Ei kovin vahvasti mennyt sillonkaan.

Ystavani Emman keksimme monenlaista viihdyketta ylaasteaikoina...

...muutamaankin otteeseen.

Kannatti menna Kanarialle!

Sitten hyppy muutama vuosi eteenpain ja Wanhojen tanssit...

...ja niiden jatkot. Tassa valmiina pippaloimaan ihanan Emman kanssa.

Voi etta, kunpa tietaisinkin. Kivan varinen tukka ainakin!

Onnellinen ruokavauva aiti. Hitto mika rimpula, tuoltahan mun maha nayttaa nykyaan ihan pullistamattakin! 

Kevyt paivameikkini. No okei, olin musikaalissa.

Duck face vm. 2004 tai 2005. Kuka naita muistaa.

Maalaisromantiikkaa à la Elli.

Tassa olimme viettaneet koko yon kavereiden kanssa joen rannassa istuskellen ja tyhmia puhuen. Aamulla kotiin vasytti.

Lukion loppua kohden tukka lyheni.

Abiristeilylla joku otti minusta kuvan tanssilattialla. Muuvssit on hallussa.

... ja sitten oli penkkarit.

Kirjoitusten aikaan leikkasin tukan ihan lyhyeksi. 

Ja ilmeisesti tukan leikkaaminen kannatti kun paasin ihan ylioppilaaksikin asti.


Eikohan tassa ollut nyt ihan tarpeeksi kuvia allekirjoittaneesta vahaksi aikaa.
Ensi postaukseen lupaan olla laittamatta yhtaan kuvaa itsestani!

Wake me up when September+October+November+December+January ends.

Eilen kavimme katsomassa Snoop Doggia ja vaikkei kaikki ihan taydellisesti mennytkaan olin silti keikan lopussa kasvoilleni oli noussut hymy, olin hikinen ja haisin pahalta.

Ennen keikkaa kavimme pikaisesti syomassa makkarilla ja syksyn hiilarimattojen tuottaman vaakalukeman inspiroimana tilasin salaatin ranskalaisten sijaan. Lieko ollut sitten se, vaiko kanapurilainen, joka tuntia myohemmin sai vatsani kramppaamaan. 

Lamppariartisteja kuunnellessa olo oli aivan kamala ja jokaista soluani tarisyttanyt bassonjytke sai olon aivan kamalaksi. Pian alkoikin tuntua silta etten saa henkea ja kyyneleet nousivat silmiini - oli pakko paasta ulos.

Hetken kavin istuskelemassa ulkopuolella raikkaassa ilmassa ja Geoff sai rauhoitettua paniikissa kyynelehtivan tyttoystavansa. Palasimmekin takaisin sisalle mutta hieman ennen keikan alkua huono olo palasi, vatsaan sattui ja tuntui etten saanut henkea. Oksetti, ja kavinkin vessassa tapaamassa Yrjoa, jonka jalkeen olo olikin hetken jo parempi. Keikan alkupuolella, pari vesikulausta juotuani, jouduin heittamaan saman reissun taas ja silla parjattiinkin sitten loppuun asti. Olo oli viela kotiin tullessakin tosi huono ja laitoinkin tuutorille viestia etten tule tanaan yliopistolle.

Tama paiva onkin sitten mennyt sangyssa. Pikkuhiljaa ruokahalu alkaa palaamaan ja seka ruoka etta juoma onkin pysynyt tanaan sisalla.

Monen monta kertaa olen viimeisen parin viikon aikana koittanut blogia alkaa kirjoittamaan mutta kirjoitus ei vaan kulje. Vasyttaa, itkettaa ja stressaa. Vapaapaivat menevat nukkuessa, peiton alla maailmaa piilossa. Pientenkin juttujen tekeminen tuntuu ylitsepaasemattoman vaikealta ja stressaavalta enka ole juuri neljan seinan sisalta poistunut muuten kuin pakon edessa. Laakarin kanssa treffit keskiviikkona, josko tama elama tasta taas saataisiin raiteilleen.

Pippalointia

Pippalot - siinapa vasta sana. Sellaisissa joka tapauksessa oltiin pari viikkoa takaperin Glasgown etelapuolella aivan jattimaisessa, ihanassa talossa, jossa ystavamme Kieran asuu.

Alkuillasta olohuoneessa kaytiin muutama sukkapainiottelu seka tehtiin kasvomaalauksia. Minakin sain omani.

Kaunis, eiko?

Enpa ole ennen tavannut ihmista joka innostuu hurjasti kuullessani suomalaisuudestani ja jonka kanssa vietamme illan keskustellen suomalaisten juroudesta ja kiroillen kilpaa. Tama saksalainen, Suomessa vaihdossa ollut neiti, osasi myos sanat 'ripuli' ja 'lapsivesi'.  Katevaa JA tarpeellista.

Minulla on selvasti hirvittavan hauskaa - ja olikin!

Sohvalla istuva miekkonen kosi minua illan aikana, viisumisyista tosin. Tarjoutui maksamaan £5000 naimajaisista mutta kieltaydyin, niin houkutteleva kuin tuollainen rahamaara onkin.


Ei muuta talla eraa, kirjoitus ei kulje ollenkaan.


P.S. Mita tykkaatte tasta blogipohjasta? Jatanko hetkeksi vai vaihdammeko takaisin vanhaan?


Edit: Varkkailyn tuloksena sain kuin sainkin nuo lehdet tuonne taustalle. What's the verdict?