Wednesday 3 November 2010

Kakkaa ja oivalluksia

Tana aamuna iski vatsatauti ja tassa sita nyt istuskellaan puoli kymmenelta miettimassa minka kouluhomman vaantamista alottaisin ensimmaisena. Rohkeus ei ihan riittanyt kokeilemaan, olisinko selvinnyt puolen tunnin kavelysta yliopistolle ilman kakkaa housuissa...

Kakkajuttujen lisaksi muitakin iloisia uutisia on luvassa. Opiskelu ei nimittain tunnu aivan niin kamalalta kuin tuossa pari viikkoa sitten. Lieneeko sitten se kovasti mainostettu suomalainen sisu ja "Minahan en luovuta!"-mentaliteetti jotka ovat nyt jostain tarttuneet. Eihan parin tuhannen sanan tutkimukset ja esseet nyt ihan niin kamalia ole kunhan vaan ottaa itsea niskasta kiinni ja jarkkailee. Aloittaakin olen jo koittanut, mutta hiukan viela takkuaa. Eikohan se tasta.

Sain eilen tietaa mille ala-asteelle paasen harjotteluun, ja tuossa kuun loppupuolella onkin jo ensimmainen tutustumispaiva (toivottavasti) ihanaan ekaluokkaan Milngaviessa (kuka olisi arvannut etta tuo lausutaan "Mullgai"?) Kovasti odotan etta paasen naiden paperihommien sijaan kokemaan sita ihan oikeaa opemeininkia. Toki siitakin nyt pitaa kirjoittaa jattilaisraportti, mutta onneksi vasta kevaalla...

Taitaa taas olla aika teekupposelle ja sen jalkeen taidan alkaa taistelemaan ystavani British Education Indexin kanssa ja etsimaan artikkeleita avioeron vaikutuksesta lapsiin. Viimeksi BEI taisteli aika kovasti vastaan eika parin tunnin etsinnoista seurannut muuta kuin kipeat hartiat ja kevyt epatoivo. Ehkapa tanaan paremmin!

3 comments:

RuusuLiisa said...

Koitas parantua kakkijutuista!
Mietinkin et mihin neiti on kadonnut ja syytin mielessäni koko yliopistoa. Mielikuva sinusta hautautuneena isoon kirjastoon isojen opusten alle ;D
Kiva kuulla, että opiskelu sujuu ja harjoitteluakin tiedossa. Käytäntö on aina paljon kivempaa ja mielenkiintoisempaa kuin teoria, eiks jeah?!

Elli said...

Jo tuntuu maha hiukkasen aamusta rauhottuneen joten eikohan se tasta!

Taytyy kylla myontaa etta hiukkasen on blogistaniassa ollut hiljaista. Kirjapinot odottaa viela kirjastossa mutta jo pelkka stressi on ihan mainiosti riittanyt hiljentamaan niin blogin kuin muunkin sosiaalisen elaman. Nukkumatin kanssa sen sijaan on tullut treffattua senkin edesta!

Pakko myontaa etta olen enemmankin kaytannon ihminen ja siksi tama opiskelu onkin hiukan alkuun takunnut. Ei ollu ihan OKL tama takalainen luokanopettajakoulutus!

Kristi said...

Haha tuota "aloittaakin olen jo koittanut"-kohtaa :D Hyvin suunniteltuhan oli jo puoliksi tehty, vai miten se menikään..

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...