Sunday 16 September 2012

Syysruokaa - sienilasagne

Pari viikkoa sitten päätin tehdä ruokaa kaappiin kertyneistä kuivatuista sienistä. 
Löysinkin Hellapoliisin sivuilta oikein herkullisen kanttarellilasagnen ohjeen, jonka päätin tehdä. Minulla ei tuoreita saati sitten kuivattuja kanttarelleja ollut joten heitin lasagneen kuivattuja mustatorvisieniä, suppilovahveroita ja herkkutatteja.

Lasagneen ei tule ollenkaan tomaattikastiketta, joten sienten (mitä laatua sitten ovatkin) maut pääsevät oikeuksiinsa.

Reseptiin kuuluu sipuli, ja valitettavasti sellaisen jo silputtuani muistin että vierailulla ollut Geoffin sisko saa kyseisestä herkusta vatsanväänteitä, joten jouduin sen jättämään pois. Luulen että lasagneen tulevan sokerin olisin voinut jättää pois sillä ilman sipulia siitä tuli hiukkasen liiankin makeaa. 



Taitaakin olla taas pian aika tehdä tätä herkkua uudestaan.


2 comments:

Khayr said...

aijai. Sieniruokia tulee duunattua ainakin itse ihan liian vähän, vaikka raaka-aineita on metsät pullollaan. Harmi vaan, kun itse tunnistaa vain ja ainoastaa kärpässienen ja kantarellin..

Hyvältä kuulostaa tämä sun reseptisi!

Elli said...

Khayr,
Olis kyllä kiva tehdä ruokaa ihan itse kerätyistä sienistä mutta minunkaan sienituntemusta ei kolmea pidemmälle veny (sinun lista plus korvasieni). Onneksi äiti on tässä hommassa vähän parempi niin en jää sienettä!

Kanttarelleistahan jo taiot kyllä jo vaikka mitä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...