Thursday 27 January 2011

Voi rrrrrakkaus!



Ihana paiva! Kuva on ehka hiukkasen harhaanjohtava, silla tanaan ei tarvinnut oppilaiden saatikka sitten opeopiskelijan piiloutua poydan alle. (kuvassa kyseessa lienee pommitusharjoitus, mutta joka tapauksessa... :D) Luokka oli aivan ihana, vain 18 oppilaan kokoinen. Aamulla jannitti kylla ihan kamalasti mutta jannitys laukesi heti kun saavuin koululle ja muistin mista on kyse - lasten kanssa hengailusta, kyllahan mina sen osaan! Paasin heti lounastauon jalkeen lukemaan lapsille satua, jonka esittelyyn hain yliopiston kirjastosta kaksi pehmolelukarhua. Kylla vain, meidan kirjastosta saa pehmoleluja! Kaikki lapset istuivat lattialla ja kuuntelivat kirjaa herkeamatta. Opettajalta sain kovasti kehuja tarinanlukutaidoistani, ja taytyypa sanoa etta pikkuisesta jannityksesta huolimatta kaikki meni kylla paremmin kuin hyvin.

Heti aamusta askartelimme, harjoteltiin hiukkasen matikkaa ja sitte lahdettiinkin jumppasaliin voimistelemaan. Paivan aikana kerettiin viela uudestaankin matematiikan pariin, ja taytyy myontaa, etta lapset osasivat laskea ja lukea paljon paremmin kuin olisin viisivuotialta odottanut. Etevia kersoja! Mukava oli auttaa lapsia laskemisessa ja lukemisessa, ja olinpa siina jopa aika hyva. Suomalainenhan ei koskaan itseaan (tai muita) kehu, mutta mina olen paattanyt olla vastarannan kiiski, ja jos aihetta on, saa kehua!

En malttais millaan odottaa kahta viikkoa, etta paasen taas kouluun! Ensi kerralla paasenkin opettamaan koko luokalle matikkaa ja odotan jo innolla etta paasen kirjottamaan tuntisuunnitelmaa ja askartelemaan jotain kivaa matikan opetusta varten. Omituinen lause jonkun sellaisen nappaimistolta, joka ei koskaan ole askartelusta kovin pitanyt. :)


Huomenna on taas luvassa normaalia yliopisto-opiskelua, joka ei edes nain luokanopettajilla ole kovin kaytannonlaheista - tutkimusraporttien lueskelua ja esseiden kirjoittamista lahinna. No, eikohan noita paperihommiakin jaksa ilolla tehda, kun tietaa mika ihana palkinto odottaa neljan vuoden paasta - Ellista tulee ope! <3

 

3 comments:

Janna said...

Yritän muistella ekaa omaa opepäivääni viiden vuoden takaa, mutta luulen, että olin vitosluokkalaisten kanssa niin paniikissa, että aivot ovat tuhonneet muistijäljen. Viisvuotiaat olis kyllä enemmän mun ominta alaa, ne on vielä NIIIIN söpöjä ja varmana innoikkaita kaikesta uudesta.

Mä koin onnistumisen tunteita tänä syksynä vimpassa harjoittelussa, jossa rupesin oikeasti tajuamaan, että osaan aika hyvin opettaa (omakehu tarttui muhunkin!) ja mahtavan ohjaajan avulla hoksasin, millainen opetustapa on mulle sopivin. Jee!

Vaikka suomalainen OKL pyrkii muka olemaan käytännönläheinen ja konkreettinen, oon oppinut tuhat kertaa enemmän harjoitteluista kuin niiltä typeriltä tunneilta ja luennoilta.

Tsemppiä opiskeluun ja tulevaan harjoitteluun!

Elli said...

Kiitos kommentista, Janna. Meidan kurssilta kylla loytyy niin monta nuorta tyttoa, joita ei selvastikaan oikeasti opettaminen kiinnosta, eika sita keskustelua sitten oikein saa aikaiseksi, etta on kylla mukava kuulla opekokemuksia joltakin, joka ihan oikeasti haluaa opettajaksi ja on kiinnostunut alasta. :)

Vitosluokkalaiset olis saattanu kylla koitua minunkin kohtalokseni, onneksi oli lempea alotus ekaluokalla. Ens vuonna sitten paasen (tai joudun) sinne ylemmille luokille opettamaan, katotaan miten kay. Toistaseksi viela kuitenkin ajattelen etta kylla ne on nuo pirpanat se minun juttu, mutta taytyy pitaa mieli avoinna. Kukaties rakastunkin taysin 10-vuotiaiden opettamiseen... okei, en usko kylla tuohon lauseeseen yhtaan. :D

Meilla ei tosiaan taalla ole toistaiseksi paljon mitaan kaytannonlaheista ollut joidenkin matikantuntien lisaksi, joista niistakaan ei ole kylla paljoa irti saanut. Vaikea valilla nahda yhteytta esseen kirjoittamisen ja tylsien, itsestaanselvia asioita toitottavien luennoitsijoiden ja sen itse lopputuloksen valilla.

Janna said...

Meillä taas OKL on täynnä semmosia muka-aikuisia, yltiöpäisen innokkaita ja tottakai omasta mielestään jo ihan valmiita opettajia, joiden kanssa ei voi jakaa mitään tuskailuja tai stressin aiheita, koska ne osaa jo kaiken eikä ne ikinä jännitä mitään (esittävät, saatana).

Semmosia saatanan lakerikenkämuijia tai sitte sporttimuijia. Ja sit säbäjätkiä ja pianoa soittavia jätkiä. Uaah. Tää oli tietenkin raaka yleistys, on mulla OKL:stä muutama mahtava kaveriki :)

Mutta siis pointtina tässä vihaisessa luonnanalyysissa oli se, että noista joistain opiskelukollegoistani johtuen en tunne itteäni oikein opettajaksi. Tai siis oon aika pitkälti koko opintojen ajan ajatellut, että ei tää homma mua kauheesti kiinnosta, en oo yhtään sen tyyppinen kuin mitä open pitäis olla. Mutta nyt vasta oon pikkuhiljaa alkanu tajuamaan, että oon vaan verrannu itteäni niihin muihin, muka-oikeanlaisiin opettajiin, ja sen tähden tuntenu itteni ihan paskaks opeks. Toivottavasti niistä kukaan ei saa töitä ja mä pääsen suoraan koulujohtajaks johonki hauraaseen ja ihanaan kyläkouluun ja sitte ne kaikki voi haistaa paskan! (Tai sitte ne kaikki löytää tänne sun blogiin ja lukee tän mun kommentin ja tuhoaa mun uran.)

Yllättävän lapsia on vielä nelosetki! Riippuu paljolti siitäkin, miten niitä kohtelee ja miten niiden antaa käyttäytyä. Surkeimmatkin äitin ja isin välissä nukkujat saattaa tilaisuuden tullen olla hirveitä haistattelija-esiteinejä. Mun mielestä lapset saa olla lapsia vähintään yläasteella saakka. Pitää vaan lukee niille helvetisti satuja äikäntunneilla ja halia, jotta pysyvät lapsina!

Itsestäänselvyydet, ne on kyllä meidänkin OKL:ää parhaimmillaan! Kasvatustiede on ihan pöljä tiede, täynnä höpöhöpöä. Maalaisjärki on kovempi juttu!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...