Laiska viikonloppu

Viimeiset pari viikkoa ovat tyorintamalla olleet hiljaisia ja suurista suunnitelmistani huolimatta paivat ovat kuluneet suursiivousurakan sijaan laiskotellessa.
Laiskotellen kului myos viime viikonloppu. Sohvaan lienee jo jaanyt kuva pyllystani elokuvamaratonien jaljilta.

Perjantaina sain sohvan ihan kokonaan itselleni ja ajattelinkin hyodyntaa tilanteen katsomalla jonkin oikein sokerisen homppaleffan. Kavipa kuitenkin niin etta pakotettuani itseni katsomaan The Ultimate Gift-elokuvan noin puoleenvaliin jouduin toteamaan ettei se jo nahdysta tule paranemaan. Edes jattimainen lasi viinia ei auttanut asiaa.

Niinpa siirappisten elokuvasuunnitelmieni sijaan paadyin selailemaan Netflixia ja katsoin kaksi kauhuelokuvaa, Insidious:in ja  Case 39-nimisen leffan, joista jalkimmaisesta pidin ehka hiukkasen enemman - eika edes nukkumaan mennessa pelottanut!

Topia taisi kylla hiukkasen jannittaa...


Lauantaina sitten ruutuun parskahti Christian Bale lepakkopuvussa ja oman pyllynsa kuvaa sohvaan kuluttamaan saapui myos Geoff.

Sunnuntain ensimmainen ateria nautittiin jossain vaiheessa iltapaivaa. Sohvalla, tottakai.

Illalla katseltiin taas Lepakkomiesta, talla kertaa tosin ilman viinia.... joku roti nyt sentaan!

Tana aamuna heratessani olin vakuuttunut etta tanaan on sunnuntaina mutta vaarin meni. Uuden viikon kunniaksi taidan jopa nostaa peppuni tasta sohvalta. Ei huono idea, eihan?

Kengista ja oivalluksista

Tapahtuipa niin noin kuukausi takaperin etta tajusin hallussani olevan viisi paria roskiinheittokunnossa olevia kenkia. Naiselle, joka omistaa suurinpiirtein kahdeksat kengat (kumisaappaat mukaanlukien) tama on melkoinen maara kerralla pois heitettavaksi.

Lempparini, punaiset maiharit, eivat kestaneet kaytossa muutamaa kuukautta pidempaan. Kahdet tekonahkaiset balleriinat sen sijaan palvelivat kaksi kesaa ja tennarit, joskin puolet palvelusajastaan rikkinaiset sellaiset, seikkailivat Glasgown kaduilla myoskin alle vuoden.
Toki hintaakaan naille laatuluokkaa Y oleville kenkapareille ei paljoa yhteensa tullut, lieko edes 50 puntaa, mutta saisivathan kengat nyt hiukkasen pidempaan kestaa.


Vika ei kuitenkaan taida olla kengissa vaan kenkien ostajassa, joka laadukkaiden (nahka)kenkien sijaan nappaa kaupasta mukaansa halvat lapsykkaat ja sitten parin kuukauden paasta harmittelee kenkien hajoamista.

Roskakatoksessa seisoessani, madantyvien roskien ja jalkahien hajun ymparoimana, koin valaistumisen ja ymmarsin etta tulevaisuudessa voisinkin, taman surullisen tapahtuman estaakseni, maksaa hiukkasen enemman laadusta. 
Ymmarrettavassa akuutissa kenkatarpeessani en siis talla kertaa suunnannutkaan Primarkiin vaan Clarksin nettisivuille  josta klikkailin ostoskoriini kahdet kengat.


Mokkanahkaiset mustat kavelykengat seka nama kaunokaiset.

Lieko tennareiden kayttoika merkista tahi hinnasta huolimatta kovin montaa vuotta on, mutta toivon etta nama ainakin muutaman kesan palvelisivat ilman reikia pohjissa.

Siella ne nyt ovat - kaunokaiseni. 


Punaiset maiharit korvataan mahdollisesti lahitulevaisuudessa (ja rahatilanteen sen salliessa) samantyyppisilla Tohtori Martensin popoilla. Odottelen myos postissa saapuvaksi Vagabondin nahkaisia chelsea bootseja.


Joskohan tallaisella kombolla jo parjaisi hetken ilman roskisreissuja?

Minun pojat

Kahdet viikset - check.
Viiksihattu - check.
Kuvattavana olemiseen arsyyntynyt kissa - check.


Kaksi maailman rakkainta - check.

Syyaan eka!

Puolitoista kuukautta kestaneen blogitauon jalkeen on kai tapana kertoa miksi on pitanyt taukoa ja mita kaikkea bloggaajan seikkailujen tayttamassa elamassa on talla valin ehtinyt tapahtumaan. Taman bloggaajan elamassa paljonkin, mutta enpa kerrokaan siita viela tassa postauksessa.


Sen sijaan kerron mita meilla tanaan syotiin.


Tanaan toissa istuskellessani alkoi paassani muodostua resepti-idea keittion kaapissa lymyilevasta Mattesonsin savustetusta makkarasta. Paassani idea vaikutti lahes edellisen Aina Ilonan paassa kehitetyn pastareseptin vertaiselta. No eihan se ihan sita ollut, mutta ei nyt ihan kamalaakaan. Paitsi Geoffin mielesta, okei.


Koska mielessani on jo muutama muutos, jolla pastasta saadaan lahemmas sen makuista kuin kuvitelmissani, postaan reseptin tanne.

Parannusehdotuksia vaille valmis pasta 5-6:lle


500g spaghettia


200g savustettua makkaraa (Suomessa kokolihagrillimakkara ajanee asian)
200g kirsikkatomaatteja
3 grillattua paprikaa oljyssa
70g rucolaa
1rkl rakeista sinappia (wholegrain mustard)
1 rkl vetta
3rkl oliivioljya
suolaa
pippuria


1. Laita pasta kiehumaan
2. Viipaloi makkara, puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa grillatut paprikat n. edellisten kanssa samankokoisiksi palasiksi.
3. Kuumenna hiukan oliivioljya pannussa ja lisaa makkaraviipaleet. Ala ruskista liikaa.
3. Sekoita sinappi, vesi ja oliivioljy keskenaan.
4. Lisaa makkaroiden sekaan kirsikkatomaatit, grillatut paprikat ja rucola ja kypsenna kunnes rucola on pehmennyt ja kaikki ainesosat ovat lammenneet.
4. Valuta pasta, laita takaisin kattilaan. Sekoita taman jalkeen pastan joukkoon sinappikastike ja makkara-vihannessekoitus. Mausta suolalla ja pippurilla.

Aion (hiukkasen muunneltuna) kokeilla tata reseptia toisenkin kerran. Mielikuvissani grillatut paprikat sopivat kirsikkatomaattien kanssa lisaamaan makeutta pastaan mutta ainakin nama ostamani yksilot olivat enemmankin kitkeran makuisia ja kaukana kivan makuisesta. Kirsikkatomaattien ja savustetun makkaran liitto sen sijaan toimi mukavasti, sinappia olisi saanut olla ehka hiukan vahemman tai sen voisi korvata jollain muulla. Any suggestions?


Mitas teilla tanaan syotiin?

Kun Elli loysi sanelukoneen...

Katsoimme youtubesta Paul McCartneyn esiintymista kuningattaren Diamond Jubilee-bileissa ja samaan aikaan tajusin etta Geoffilla on sanelukone, jolla en ole koskaan ennen leikkinyt - ja sitten kavi nain.

Paul McCartney oli selevastikki paattany vaihtaa nuo sakeistojen sanat sitte The Beatlesin aikojen, eihan ne menny yhtaan niinku maa muistin...

Valitettavasti uskomaton tanssikoreografiani ei vality tassa videossa muuten kuin puukantaisten kenkieni kopinana, mutta hyva se oli sekin, uskokaa vaan...

Arkihommaa

Viimeiset pari viikkoa ovat kuluneet toita paiskiessa ja onkin tuntunut oikein kivalta kun on taas hiukkasen rutiineja elamassa. Mielikin on ollut paljon parempi.


Illat olen kollotellyt rattivasyneena sohvalla ja katsellut Justified-tv-sarjaa, josta on kylla tullut ihan ehdottomasti yksi lempiohjelmistani. Koukussa ollaan, ei auta.


Hiukkasen tervellisempaa ruokaakin olen koittanut kokkailla, viime aikojen roskaruokadieetti kun on jattanyt jalkensa ja vyotaroni vyoryy nyt kaikessa pehmeydessaan farkkujeni vyotaronauhan yli. Australiasta ostetut Levikset ovat paallani kerrassaan koomisen nakoiset. 


Ruokalistalla on siis ollut kotiruokaa, vihanneksia ja hedelmia.
Eilen tein ruoaksi jauhelihapihveja, kermaista herkkusieni-lipstikkakastiketta ja valkosipulilla maustettua kesakurpitsaa.

Olipas taas nopsasti valmistuvaa mutta hyvaa ruokaa, vaikka enhan mina pahaa osaa edes tehda...


Eikohan tama maara omakehua ole ihan tarpeeksi. Neutraloidakseni tilanteen voin kertoa etta esimerkiksi tennista en osaa pelata, en sitten ollenkaan.


Katsokaas nyt, en ole ollenkaan niin taydellinen kuin olitte varmasti aina kuvitelleet...

Ei nakyny Jamie Oliveria...

Sunnuntaina kaytiin shoppailemassa Geoffin kanssa - Geoff rautakaupassa ja mina H&M:lla. 
Kun olin ensin tuhlannut yhden paivan palkan ehdottomasti tarpeellisiin juttuihin ruotsalaissuosikkini luona, suuntasimme illalliselle Jamie's Italian-ravintolaan George Squarelle. 


Ravintolan menua olen joskus kurkistellut netissa mutta jostain syysta ei ole aiemmin tullut kaytya. Virhe.


Paikka oli hyvinkin kohtuuhintainen ja ruoka aivan aarettoman hyvaa!

Alkupalaksi soimme tuollaisen lahes puolen metrin mittaisen bruschettan, joka oli paallystetty mascarpone-vuohenjuustoseoksella, punajuuripyreeella, bataatti-kurpitsapyreella ja jollain ihanalla vihrealla.


Paaruoaksi soin yon yli makean sipulin kanssa haudutettua naudan lihaa (shin, eli ilmeisesti jostain tuosta jalan etuosasta peraisin olevaa sellaista) joka tarjoiltiin parmesanilla maustettun polentan, tuoreen mintun ja lehtipersiljan kanssa.
Geoff soi pasta carbonaran, jossa oli kotitekoisen pastan lisaksi toki myos pekonia mutta myos minilihapullia. Vaikka koko annosta en jaksanutkaan syoda, jai jalkiruokavatsaan viela vahan tilaa ja tilasinkin palan lemon curd-piirakkaa, joka tarjoiltiin mascarponevaahdon, marjakompotin ja paahdettujen pistaasipahkinoiden kanssa.


Ruoan saapuessa en kameran olemassaoloa enaa edes muistanut, valitettavasti. Saatte nyt vaan iloita mielikuvista.


Kummatkin vatsat tulivat hyvin tayteen ja seuraavana paivana olisi Activia saattanut auttaa... mutta niinhan siina monesti kay herkuttelun jalkeen...


Menemma kylla ehdottomasti uudestaan. Seuraavalla kerralla taidan testata myos alakerran cocktail-baarin tarjontaa...

Kolokyta tonnia!

Vain hiukkasen runsas vuosi sitten blogiani oli kayty kurkkimassa 10000 kertaa, ja nyt huomasin kavijatilastoja vilkuillessani etta 30 000:n kavijan raja on nyt rikottu!

Kuva: Google.

Kiitos kovasti kaikille vierailijoille, on se hienua! :)

Ette ikina arvaa...

Istuin rauhassa sohvalla teekupponen kadessa kun rakas kattini Topi alias Einari Parantainen, herasi torkuiltaan makuhuoneessa (tai niin luulin) ja saapui naukuen olohuoneeseen. Kissakielta sujuvasta puhuvana ymmarsin, etta han halusi pyytaa minulta palvelusta. Tahan mennessa hanen yhteiselomme aikana esittamansa
vaatimukset ovat rajoittuneet lahinna ruoan antamiseen, huomioimiseen ja silittelyyn mutta nyt Topilla olikin mielesaan jotain ihan muuta. 


Hetken aikaa hanen kanssaan keskusteltuani nappasin kameran mukaani ja suuntasimme yksissa tuumin makuuhuoneeseen.
Toisin kuin luulin, ei Topi ollutkaan viettanyt aikaansa makuuhuoneessa suloisesti kuorsaten vaan... ette ikina arvaa... neuloen villatakkia!


Einari Parantainen paljastui kaappineulojaksi ja nyt vasta uskaltautui paljastamaan harrastuksensa!


Jarkytyksesta toivuttuani aloin ottamaan hanen toiveestaan kuvaa jo lahes valmiiksi neulotusta takin etukappaleesta.

Tassa vaiheessa Topi kuitenkin tokaisi "Eikun perk... eihan coolit kissat neulo!" ja heitti puikot tassuistaan sangylle. Cooleutta tavoitellakseen han myos suntasi katseensa pois pain kamerasta. 


Taman kuvan ottamisen jalkeen Topias tuumasi, etta ehka olikin ollut huono idea tulla ulos kaapista. Han nopeasti kierahti nukkuma-asentoon ja pyysi minua poistumaan. Paasin kuitenkin vain makuuhuoneen ovelle asti kun takaani kuului vaimea aani: "Otettasko kuitenkin siita selkakappaleestakin kuvan?". Mina tottakai suostuin, vaikka epailinkin hanen peruvan koko kuvaussession, olihan neulontaharrastuksen paljastasprojekti saattanut kissani jo lahes identtiteettikriisin partaalle. 


"Laita se selkakappale tahan mun paalle kun nukun, niin joku ainakin voisi sanoa etta lavastit taman kuvan, eika kyse ollut oikeasti siita, etta mina halusin esitella sen. Mita lie viela ne sun lukijat ajattelis. Epa-cool neuloja mutta etta viela leuhka ja itserakaskin?!"


Niinpa nopeasti asettelin selkakappaleen esille ja rapsaisin kuvan.

Ryntasin heti olohuoneeseen kirjoittamaan tata postausta ennen kuin Topi muuttaisi mielensa. Tokihan mina nyt halusin kertoa heti koko maailmalle  etta minulla on neulova kissa!

Handut kagelissa - marttyyri neuvoo.

Kiitos rakkaan kissani Topin ja omien puutteellisten taitojeni nyt kavi nain.

Sen lisaksi etta kuva ilmentaa valokuvausta parhaimmillaan roikkuvine kameran hihnoineen kaikkineen, on se myos muilla tapaa melko disturbing.


Ihan niin hirvea ei tilanne ollut kuin ensikatsomalla saattaisi olettaa. Sen sijaan etta olisin ollut huvikseni levittelemassa kakkaa ympari wc-ponttoa, seurasi kyseinen iloinen tapahtuma epaonnistunutta kissanpissapellettien huuhtomista alas pontosta...


Vesi nousi pontossa eika huolimatta muutamasta sinne kaadetusta litrasta kiehuvaa vetta suostunut laskemaan. Eipa auttanut muuta kuin marttyyrin heittaa katensa ponttoon ja alkaa lapioimaan pellettipuuroa roskikseen.


Jotta roolini ei olisi jaanyt Geoffille epaselvaksi lauloin samalla James Bond-elokuvasta tuttua Goldfinger-biisi mukaillen seuraavaa kappaletta...

'Marttyyyriiiii, dii dii

She's the woman 

with her hand

in the toilet bowl.

Marttyyriiiii, dii dii

What it feels like,

I bet you don't 

even know'

Sama kappale toimii myos hyvin minka tahansa kotityon yhteydessa, eritoten jos parisuhteen toinen osapuoli sattuu samaan aikaan esimerkiksi kollottelemaan sangylla, lukemaan kirjaa tai pelaamaan videopeleja. Sanoituksia voi siis muokata esimerkiksi pyykinpesuun, imurointiin tai tiskaukseen sopiviksi. Tarkeinta on etta marttyyri-sanan muistaa laulaa tarpeeksi karsivalla aanella...

Olkoon tama Aina Ilonan parisuhdevinkkisarjan osa 1, lupaan tulevaisuudessa postata vahintaan yhta upeita vinkkeja onnellisen parisuhteen yllapitoon...