Friday 4 June 2010

Ja taas meilla syyaan









Arkistojen katkoista loytynyt kuva alkukevaan luomu-naudanpaistista (ensimmaisesta sellaisestani), kermakastikkeesta seka hunajassa ja voissa uivista lanttukuutioista.



Viime aikoina taman tyyppista tavaraa on meilla syoty paljon. Pinaattia, vesikrassia, rucolaa, parpikaa, tomaattia, kurkkua, fetajuustoa ja Quorn-kanasuikaleita. Lisaksi paalle viela aimo loraus luomu-balsamicoa. Aijai!



Toissapaivana tein tayden huijauksen kana-carbonaraa. Viikottainen oli viela tekematta joten ruoka piti taikoa kaapin ja pakastimen uumenista loytyvista hommista. Kastikkeeseen sujahti jarkyttava maara valkosipulia, Quorn-pekonia (ihan lemppariani tata nykya), Quorn-kanasuikaleita, kermaa, kuivattua persiljaa (se ikkunalaudalla iloisesti nokottanyt persilja muutti yleisilmeensa melko surulliseksi, kiitos puutarhurinlahjojeni...), chilihiutaleita, suolaa ja pippuria. 



Semmosta meilla on syoty. Mita teilla?

2 comments:

Annika said...

Me tultiin eilen laivalta ja olo on melkoisen possumainen. Vaaka näytti tänään 2 kg enemmän kuin perjantaiaamuna ennen reissuun lähtöä. Suurin osa on nestettä suolaisesta ruuasta, mutta todellistakin painonnousua kyllä on mukana. :( Kahtena iltana syötiin buffet-päivällinen viineineen ja vielä buffet-aamiainenkin kerran. Puhumattakaan Tukholmassa syödyistä kermaisista jätkeistä. Kyllä tuli taas kerran todettua kuinka ihminen on tyhmä kun syö itsensä aivan kipeäksi, kun samalla rahalla saa syödä niin paljon kuin haluaa. Maha oli täynnä jo ennen jälkiruokapöytää ja kaikkea piti sieltäkin saada vähän maistettua. Aika pahalta tuntui, kun ajatteli että reissun ruuat ei olleet luomua nähneetkään.

Elli said...

Samaan possuiluun sorrun kylla itsekin noiden buffet-poytien aarella, pakko myontaa. Koska itsekuri on nainkin hyvaa luokkaa niin jatan yleensa herkut kauppaan, koska meilla ei sellaiset kovin kauaa kaapissa saily! :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...