Sunday 16 January 2011

Kebab, ite tein!

Ensimmaista yliopistoviikkoa juhlistaakseni, Supernannya katsellen vaivasin aamupaivalla kilon jauhelihakonttia hikikarpalot otsalla kimallellen. 20 minuutin vaivaamisen ja neljan tunnin paistamisen jalkeen odotti kahta nalkaista seuraavan nakoinen potkale






Jep, kakaltahan se nayttaa mutta maku oli kaikkea muuta kuin kakkamainen. En kylla ole kakkaa maistanut, mutta voisin kuvitella, ettei se ihan talta maistu.



Ohuiksi leikatuilla kebabsiivuilla taytin grillin alla lammitetyn pitaleivan. Lisaksi salaattia, kurkkua, tomaattia, jalapenoja, jogurttia ja kotitekoista tomaattikastiketta. Olihan hyvaa!

Erinomaista sunnuntairuokaa. Kebabin kasittelyyn ei kamalan kauaa mene, mutta odottamiseen sitakin kauemmin. Siinapa valissa kerkeaa hyvin vieda kahdeksan pussillista lasipulloja kierratykseen (huom. kyseessa on siis yli puolen vuoden saldo pulloja. Tai no, osa siita...) ja kayda kavelylla puistossa. Muutakin olisi varmasti kerennyt tehda mutta tanaanhan on sunnuntai. Ei sita nyt liikoja viitsi!

Kebab

1 kg jauhelihaa (kaytin nautaa mutta lammastahan tahan voi kayttaa myos)
1,5-2 rkl suolaa (aromisuolaakin voi kayttaa. Itse en siihen tietoisesti koskisi)
1-2 rkl mustapippuria
loraus oliivioljya


1. Sekoita oliivioljy, suola ja pippuri tasaiseksi tahnaksi ja lisaa jauhelihan sekaan.
2. Vaivaa jauhelihaa joko kasin tai taikinakoukuin varustellun sahkovatkaimen avulla n. 15-20 minuuttia. Tama vaihe on tarkea, jotta turhat ilmat saadaan massasta pois ja siita muodostuu kiintea kontti.
3. Muotoile jauhelihamassasta pitkulainen puikula kaksinkerroin taitetulle foliolle. Kaari folio tiukasti(!) kebabin ymparille, jotta paistonesteet pysyvat tallessa eika kebabista tule kuivaa. 
4. Paista folioon kaarittya kebabia 100 asteessa nelja tuntia. Laita rullan alle varmuudeksi vaikkapa uunivuoka tms. kun sita nestetta sielta rullasta kuitenkin vuotaa. Anna rullan vetaytya viela tunti paistoajan paatyttya ja leikkaa siita sitten ohuita viipaleita.


Kebabkastike (alkuperainen ohje taalta)


3dl paseerattua tomaattia
1 prk tomaattipyretta
1/2 dl vetta
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa 
1 1/2 tl sinappia
2 kyntta valkosipulia silputtuna tai puserrettuna
1/2 tl valkopippuria (itse laitoin muutaman kierroksen mustapippuria myllysta)
1tl chilia (chilihiutaleita maun mukaan, itsellani varmaan 3tl...)
(tuoretta chilia)

Itse lisasin viela pikkuripsauksen kuminaa, jonka tuoksusta muuten tulee aina mieleen eraan Gran Canarialla tyoskennelleen lihavan intialaisen miehen hiki. Ei tullut siihen kauppaan toiste mentya. Okei, kerran. Ihan vaan sen hajun takia.


1. Sekoita kaikki ainesosat kattilassa ja anna kastikkeen kiehua miedolla lammolla n. 15-20 minuuttia valilla sekoittaen.




Kebabia jai viela aika mukavasti yli. Osa odottaa pakkasessa seuraavaa kebabhimotusta ja toisesta osasta teen huomenna kebabkiusausta. Namskistarallaa. Taidanpa tehda toistekin!

 

5 comments:

Inka said...

Sori offtopic, mutta pakko oli tulla toteamaan, että sun blogin luin viikonlopun aikana kokonaan läpi! :D Olet siis joutunut virallisesti mun Skotti-stalkkauslistalle!

Inka

Elli said...

Hassusti mukavalta ja samalla oudolta tuntuu etta joku on ihan oikeasti lukenut taman blogin lapi, itella kun on kans joskus tullut vastaan sellainen blogi ettei lukemista ole voinut lopettaa. Ihan tasta imarrun! Kiitos kovasti, Inka.
Jatkahan toki lukemista ja mina koitan koittaa kirjoittaa vahan ahkerammin! :)

RuusuLiisa said...

Tuo ohje on muuten loistava. Tosin meidän maustajamestari lisää vielä enempi suolaa ja pippuria- jostain syystä ollaan muutaman kerran saatu toooosi mautonta pötköä :D Kun omistaisi sellaisen moottoripuukon niin sais ohkaisia viipaleita.. Pitääkin urakoida joku päivä.

Inka said...

My pleasure!

Se on tosi usein mullakin niin, että kun aiheet on mielenkiintoisia ja itseä lähellä, niin ei voi olla tietämättä ns. koko totuutta kirjoittajasta ja ajatuksista!

Ehdottomasti jatkan seuraamista, nyt kun näitä yhtäläisyyksiä on (toivottavasti) vielä yksi enemmän!

(:

Elli said...

RuusuLiisa,
suolaa oli tuossa minun makuun ihan soppelisti, pippuria olisi voinut laittaa kylla enemman. Makua tuli kylla sitten aika kiitettavasti tuosta tomaattikastikkeesta joka oli aivan jarkyttavan hyvaa!

Inka,

Onpas kiva kuulla etta tykkaat ja itsekin kylla luin lapi muutaman Glasgow-aiheisen blogin kun tiesin tanne muuttavani. Harmittavasti niita ei kovin montaa loydy enaa tata nykya. Luokkakaveri kirjoittaa taman nakoista blogia

http://melerifireflies.blogspot.com/

jota kannattaa sitakin kayda kurkkimassa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...