Saturday 27 August 2011

Fishy business

Lauantai-ilta kuluu tallakin kertaa hervottoman hauskoissa merkeissa - telkkaria katsoen. Tarkoitus oli tehda mutakakkua ja katsoa kaverin kanssa elokuva, mutta jostain syysta sita ei ikina tapahtunut. Katsoin kuitenkin 9 jaksoa Weedsia ja pylly alkaa jo pikkuhiljaa muotoutumaan sohvaan taydellisesti sopivaksi ja tylsyys ja yksinaisyys nostaa paataan. Yksinainen ja lattana pylly, what else could a girl ask for?


Otsikko viittaa kalajuttuihin, ja niita minulla onkin kerrottava. Talla kertaa kalastin kaupasta savustettua koljaa (piti ihan googletella tuon kalan suomenkielinen nimi) ja kehittelin Hellapoliisin lohi-perunasoselaatikon ohjetta hiukkasen mukailevan vahahiilihydraattisen version. Perunamuusin sijaan kaytin kukkakaalimuusia ja lohikin vaihtui koljaksi - ei siis sinne painkaan alkuperaisen reseptin kanssa siis. Joitain ideoita kuitenkin poimin messiin.






Savukala-kukkakaalisoselaatikko


1.5-2kg kukkakaalia
150g yrtteilla maustettua tuorejuustoa
300g savustettua kalaa
1dl pieneksi silpputtua tillia
2-3 munaa
suolaa & pippuria


1. Keita tai hoyryta kukkakaalit kypsiksi ja soseuta  mahdollisimman tasaiseksi sauvasekottimella tai muulla vastaavalla vekottimella.
2. Lisaa tuorejuusto, kala, tilli, munat ja mausteet kukkakaalisoseeseen. Tarkista suolan ja pippurin maara maistelemalla (jos pelkaat salmonellaa niin tee tama ennen munien lisaamista)
3. Paista 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia tai kunnes laatikon pinta saa hiukkasen varia.


Jos oikein karppia tasta haluaa, voi toki muussiin lisata voita tai lorauksen kermaa. Pakko myontaa, ettei tuorejuusto enaa kovin maistunut savukalan lisaamisen jalkeen, joten ensi kerralla ehka joko teen muussin kermalla ja voilla tai korvaan osan savustetusta kalasta ihan tuoreella sellaisella.


Viela tuolla kaapissa taitaa olla tarpeeksi kalalootaa ihan huomiseksikin lounaaksi ja illalliseksi, mutta ei viela tursua korvista - olin nimittain unohtanut miten hirvean hyvaa savukala on. Tata lisaa!


Edit: Huomasin, etta nyt tuli kylla ihmeellisesti rajattu kuva. Pyydan anteeksi.

5 comments:

Inka said...

EIKÄ!

Mä missasin sun arvonnan ku olin humputtelemassa ja koneetta, NÖYYY!!

Ps. Nyt kun mulla on duunikone käytössä, niin voin ehkis väsää sulle sen uuden bannerin FINALLY! :D

Inka said...

Ainiin ja voi himpskatti kun en ollu kerennyt lukea tätä postausta aiemmin, sen verran hyvältä näyttää toi ruoka! Täytyy laittaa kokeiluun jo huomenna!

Ps. Mainosta sun Blogilista-rofiilia täällä, kun mä oon tuhat kertaa unohtanu lukea sun blogin, kun en oo tajunnu ettiä sitä sieltä erikseen! Oot ollu mulla ylhäällä vaan mun blogin sivupalkissa, ja en omassa blogissa oo juurikaan käyny, ni missasin ennen täältä aina kaikki tärkeimmät, eli kilpailu- ja ruokapostaukset!! :D

Elli said...

Inka,
Jokos kerkesit testaamaan? Suosittelen laittamaan hiukkasen vahemman savukalaa ja korvaamaan sen ihan normaalilla kalalla, ainakin jos meinaa syoda tuon koko komeuden yksin. Meinasi alkaa vahan tursuta korvista neljantena paivana. :D

Yritin saada lista blogilista-linkkia tuonne sivuun mutta enhan mina hitto osannu! Miten se tehhaan?

Inka said...

Enpä oo vielä, ku on ollu kaikennäköstä, mutta ens viikolla, ens viikolla :D

En kerenny aiemmin tulla neuvomaan tota Blogilista-juttua, mutta löysin itse sut sieltä, jos kaipaat vielä neuvoja, miten se tänne linkitetään, niin se menee näin:
http://www.blogilista.fi/sivu/ohjeita#mitenlisaanblogiinlisaasuosikiksilinkin

Toivottavasti jeesii! :P

Elli said...

Arvappa onnistuinko vielakaan? Voihan persaus. Sano vaan, etta se koodi on virhellinen tms. En oo oikiasti aina ollu nain huono! :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...