Monday 11 April 2011

Veckoslut

Viikonloppu kului nopsasti, kuten noilla ilkimyksilla on tapana. Lamminta oli 20 astetta ja kesafiilista mahdotonta valttaa.

Lauantaina olin hoitamassa lapsia muutaman tunnin. Koska ilma oli mita mahtavin, suuntasimme Botanic Gardens:iin. Kiipeilimme puissa, keinuimme ja soimme pehmista. Mita parhain paiva siis! Lisayllatyksena olivat lapset ostaneet minulle (aitinsa avustuksella) synttarilahjan - ihanan Pilgrimin rannekorun, josta taisikin heti tulla uusi lemppari! Lisaksi sain ihanan apinakortin, johon kaksikon nuorimmainen, nelivuotias, oli taiteillut kokoelman taiteilijan selitysta vaativia kuvia.

Kotiin palattuani odotti minua takapihalla kaksi auringonpalvojaa. Nappasin viinilasillisen pieniin katosiini ja siirryin minakin nauttimaan auringosta. Illan pimetessa muuttui tunnelma hurjemmaksi ja oli aika aloittaa taistelu!










Siita, miten tahan paadyttiin, en ole taysin varma, mutta hervottoman hauskaa se oli joka tapauksessa ja molemmilla taistelijoilla ainoat kipeat lihakset loytyivat taistelun jalkeen poskista ylenpalttisen nauramisen seurauksena. 


Kun hurja keppitaistelu oli ohi, oli aika heittaytya taas ihmisen nakoiseksi ja suunnata katsomaan stand-uppia. Kotoa poistuin, viiden minuutin pikakaunistautumisen jalkeen, taman nakoisena. (aurinkolasit toimivat tosin vain kuvausrekvisiittana!)






Huomatkaa kasien sulokas, taysin luonnoton asento. Eivatko kakki muutkin istu juuri tuohon tapaan?


Stand-up-keikalta suuntasimme eraan tutun kotibileisiin, josta palasimme kotiin joskus aamun aikaisina tunteina, jonka seurauksena sunnuntai kuluikin peiton alla sohvalla, vihreaa teeta horppien.


Mukava viikonloppu siis kaikkinensa vaikkakin, arvattavasti, kouluhommia ei tullut tehtya ollenkaan. Tanaan tuohon asiaan tulee kuitenkin muutos, nimittain eras opiskelukaverini tulee minua hetken paasta hakemaan ja suuntaamme sitten yhdessa yliopistolle - han tekemaan tuntisuunnitelmia harjoittelua varten ja mina kirjoittamaan esseetani. Toivottavasti saisin tuon kauhistusesseen pian valmiiksi ja voisin loppuviikosta siirtya jo suunnittelemaan opemaisempia juttuja.



7 comments:

Kristi said...

No mitäs te siellä lämpösessä, kun täällä sato tänään vielä lunta :( Pehmistä ja viiniä ja kaikkee!

RuusuLiisa said...

Voi pärsse..nyt on teikän syntsät mennyt ihan ohi. Suuren suuret onnittelut, joko sinäkin pääsit naisen ikään :DDD
Ja siis sinullahan on jo varvassandaalit!!!! Okei, kävin minäkin tänään postilaatikolla lyhythihaisessa..

Elli said...

Viagem,

Maaliskuu vaikuttaa olevan se kesakuukausi nailla huudeilla. Viime kesana, kesakuussa, lamminta ja aurinkoista kesti kolmisen viikkoa ja sen jalkeen kesa jatkuikin rattoisasti vesisateen merkeissa. Pakko siis nuolaista pehmista ennen kuin tipahtaa! ;D

RuusuLiisa,

Synttarit ovat virallisesti huomenna mutta koska noita ipanoita naen seuraavan kerran vasta kesemmalla, sain lahjan jo vahan etukateen (ja avasin tietenkin myos! ;D). Lieko 23 viela naisen ika? Aika epamaaraisen kuuloinen ika minun mielesta, taidan siis tayttaa vaikkapa 18 uudemman kerran! :D

Varvassandaalit paasivat tosiaan talle kesaa ekaa kertaa kayttoon, tosin vasta tuossa takapihalla. Tanaan on taas vuoroin paistanu aurinko, vuoroin satanut vetta ja vedin tennarit muitta mutkitta jalkaan.

rva ruusunen said...

Oi mikä lämpö siellä jo on! Ihanaa!
Ja hei, sun poseeraushan on vallan mainio (; Me likes!

ps. repesin teidän taistelukuvalle :,,,D love!

Elli said...

rva ruusunen,

Oli tosiaan ihan vallattoman lammin, ihana viikonloppu. Naita lisaa ja peukut pystyyn etta kesakuussa Suomessa on jo ihanan lamminta niin saadaan kesamekot kayttoon! :)

Taistelu oli tosiaan... no, melkosta. :D

Anonymous said...

Onnittelut! Uusi lukija, joka luki koko blogisi kerralla, ilmoittautuu! Että voisitkos sitten niinku nopeesti kirjottaa lisää? ;)

-Esteri

Elli said...

Esteri,

Kiitostarallaa! :)
Tuntuupi kovin mukavalta kun joku tykkailee tasta bloginryokaleestani! Tervetuloa! :)

Kamerassa odottaa pari kuvaa eilisista synttaritohinoista, joten taidanpa huomenissa koittaa kirjottaa postauksen aiheesta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...