Monday 3 May 2010

Mansikka-lime ja kilo sitruunoita

Vietettiin sunnuntai-iltaa kaveripariskunnan luona, minulla evaana pikkuruisesta superkaupasta loytamani Rekorderlikin mansikka-lime-siideri. On se sitten hyvaa. Maistuu ihan mansikalle ilman niita pilkkuja, totesimme rakkaan ystavani kanssa ensimaistelun jalkeen muutama vuosi sitten.
Ilta oli muutenkin vallan mukava ja younet jaivatkin vahan lyhkaisiksi kotiuduttuamme vasta puolen yon aikoihin. Herasin kuitenkin tana aamuna hyvinkin virkeana vain viiden tunnin younien jalkeen. Ensimmaisen kerran pomppasin pystyyn jo kuudelta ja oli pakko tarkistaa seka oman etta poikaystavani kannykasta, etta kello oli todellakin kuusi. Ulkona oli jo niin valoisaa etta olin varma olevani myohassa toista. Onneksi niin ei ollut, ja huomasinpa myohemmin jo kaikki aamutoimet suoritettuani, etta tyopaiva alkoikin normaalia tuntia myohemmin pyhapaivan kunniaksi. (alkaa kysyko mita pyhapaivaa nyt juhlitaan) Olipahan ihana kompia poikakaverin viereen kollimaan viela tunniksi.

Tyot infotiskilla loppuvat minun osaltani keskiviikkona mutta sain Debenhams-tavaratalon ravintolasta toita ensi viikoksi. Tyomatka ei montaa sataa metria kasva. Tuntuu oikeastaan ihan mukavalta paasta pois infotiskin takaa, yksi tyokavereistani kun on niin arsyytynyt tyohonsa ja rekryfirmaan etta istuu koko tyovuoronsa hiljaa ja happamana, kuin sitruunan nielleena, valilla tavaroita paiskoen ja raivoten. Olen kylla koittanut piristaa ja jutella ihan normaalisti kuten ennenkin, mutta eihan se toki onnistu jos mina olen ainoa jopa piristymista haluaa. Yleensa tulen vaan itsekin pahalle tuulelle.

Taidanpa koittaa menna tanaan aikaisin nukkumaan, huomenna kun on edessa ensin seitseman tuntia toita ja siihen paalle viela kuusi tuntia lastenhoitoa.

1 comment:

RuusuLiisa said...

MansikkaLime on ihan parhautta! Holittomana etenkin maistuu ihan mummin mansikkamehulta :D

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...